Vuosi on jälleen vaihtunut ja kesätyönhakuasiat ovat ajankohtaisia. Olen koostanut 9.-luokkalaisille useamman tunnin materiaalipaketin työnhausta. Materiaalipaketin runkona toimii Työnhakuasiaa!-diasarja (.pdf). Dioja on tarkoitus käydä läpi vähitellen, keskittyen aina yhteen työnhaun vaiheeseen kerrallaan. Olen tehnyt paketin sillä ajatuksella, että se on tarvittaessa helppo toteuttaa myös etäopetuksena. Meillä on käytössä Classroom, jonne vien kaikki tehtävät ja materiaalit oppilaiden saataville. Teemme kokonaisuudessa yhteistyötä äidinkielen, englannin ja yhteiskuntaopin opettajien kanssa.
Ajattelin potkaista kokonaisuuden käyntiin toiminnallisella tehtävällä, jossa käydään läpi (kesä)työnhaun vaiheet. Ideana on, oppilaat orientoituvat aiheeseen pohtimalla, mitä kaikkea työnhakuun kuuluu. Oppilaat sijoittavat työnhaun vaiheet ja eri vaiheisiin liittyviä asioita alustalle. Tehtävä tehdään pienissä ryhmissä ja käydään lopuksi yhteisesti läpi. Sivun kuvat ovat tästä tehtävästä. Jos et jaksa leikata lappuja, voit toteuttaa tehtävän mainiosti myös esimerkiksi siten, että oppilaat sijoittavat laatikoihin tulevat sanat monisteeseen kirjoittamalla. Sanat voi antaa oppilaille erillisellä paperilla tai heijastaa valkokankaalle.
Työnhakuasiaa!
- Diat: Työnhakuasiaa! Kevät 2021 (.pdf)
- Dioja kannattaa käydä läpi vähitellen, keskittyen aina yhteen työnhaun vaiheeseen kerrallaan.
1. Työnhaun vaiheet
Tehtävä:
- Toiminnallinen tehtävä: Työnhaun vaiheet (mallipohjat) (.pdf)
- Tehtävän voi teettää myös monisteena tms. (anna oppilaille monisteeseen sijoitettavat sanat esim. erillisellä paperilla tai valkokankaalla).
2. Ota haltuun työnhaun kanavat
Tehtävät:
- Tehtävä: Sosiaaliset verkostot (.pdf)
- Tehtävä: TE-palveluiden avoimet työpaikat (.pdf)
- Tehtävä: Sosiaalinen media (.pdf)
Videoita:
- Kesätyöpaikka alle 18-vuotiaalle (1 min 34 s)
- Miten hyödyntää Instagramia työnhaussa? (1 min 21 s)
Tässä kohtaa on hyvä pohtia paikallisia kesätyömahdollisuuksia ja keskustella, missä ja miten työpaikoista ilmoitetaan.
3. Työnhaun asiakirjat kuntoon
- Perusmalli: Työhakemus (.pdf)
- Perusmalli: Ansioluettelo (.pdf)
Tehtävät:
- Tehtävä: Oman osaamisen tunnistaminen (.pdf)
- Listat: Taitoja ja vahvuuksia (.pdf) ja luonteenvahvuudet (.pdf).
- Tehtävä: Laadi video-CV (.pdf)
Videoita:
- Vinkkejä työnhakuun nuorelle (2 min 09 s)
- Vinkit Video-CV:n tekoon (2 min 03 s)
- Videohakemuksen tekeminen (3 min 22 s)
- Esimerkki valmiista video-CV:stä (Henri Hoskonen) (1 min 33 s)
- Esimerkki valmiista video-CV:stä (Antton Laine) (1 min 42 s)
- Esimerkki valmiista video-CV:stä (Nora Holmberg) (1 min 31 s)
- Esimerkki valmiista video-CV:stä (Nuutti Nissinen) (1 min 28 s)
Meillä perinteinen, tekstimuotoinen työhakemus tehdään tänä keväänä äidinkielen tunneilla. Tarkoituksena on, että hakemus tehdään johonkin oikeaan työpaikkaan. Ansioluettelo tehdään puolestaan englannin tunneilla.
4. Työhaastattelu
Tehtävä:
- Tehtävä: Tyypilliset haastattelukysymykset ja haastattelutilanne (.pdf)
- Lista: Tyypillisiä työhaastattelukysymyksiä (.pdf)
Videoita:
- Työhaastattelu - Näin kannattaa valmistautua haastatteluun (3 min 09 s)
- Miten onnistun työhaastattelussa? (3 min)
Meillä työhaastettutilanteita harjoitellaan myös äidinkielen tunneilla.
5. Työsopimus
- Ei varsinaisia tehtäviä
- Asia on esillä myös yhteiskuntaopin tunneilla.
6. Työtodistus
- Ei varsinaisia tehtäviä
- Asia on esillä myös yhteiskuntaopin tunneilla.
Video kesätyön päättymisestä:
- Kesätyön päättyessä (1 min 34 s)
7. Duunikoutsi
- Tutustutaan Duunikoutsi-sovellukseen.
Kuvia Työnhaun vaiheet -tehtävästä:
Kiitos tästä kirjoituksesta! Linkitän tämän siskolleni Kemissä. Hän on vielä nuori ja työkokemusta ei ole vastavalmistuneena. En löytänyt kirjoituksesta mainintaa henkilöstön vuokraukseen erikoistuneita yrityksistä? Olisiko tämä myös yksi mahdollisuus löytää työpaikka? https://www.svm.fi/
VastaaPoistaLoistava lista ihan kenelle tahansa kesätyötä tai miksei pysyvämpääkin työtä etsivälle. Helppa tapa tehdä CV on myös kotimainen palvelu https://www.cvpohjat.fi/.
VastaaPoistaHyvä teksti, kovasti apua tästä. Tutulle voisin sen jakaa. Hän on hankkimassa myös PDF muokkausohjelman, joka on sitten apuna näissä digitaalisissa ansioluetteloissa sekä muissa. Hyvä kun on tuo ajatuskartta, tietää mihin keskittyä.
VastaaPoistahttps://mmpro.fi/tuotetiedot
Kiitokset postauksesta, hyvät on vinkit. Minun sisareni etsii parhaillaan työpaikkaa. Hän on ollut hetken jo työttömänä. Voi olla, että hän tarvitsee rekrytointipalvelun avukseen. https://www.solidea.fi/
VastaaPoista